Tarvitsemme todellista elämäyhteisyyttä
Perimmäinen ongelmiemme syy on erillisyys. Kokemus ja tunne siitä, että olemme erillisiä muista ihmisistä ja luonnosta, että meidän pitää puolustaa itseämme ja turvata omaamme, jonka tämä erillisyyden kokemuksemme on meille luonut. Vasta kun ymmärrämme tämän ja sen miten se ilmenee, voimme päästä irti tästä erillisyydestämme.
Tämä erillisyytemme, kokemus siitä, ilmenee sitten elämässämme tyhjyyden tunteena. Tunteena, että se mitä on, ei riitä, että jotakin puuttuu. Tarvitsemme koko ajan jotakin lisää, enemmän, erilaista, uutta, jotta tämä sisällämme oleva, monesti tiedostamaton, tyhjyys täyttyisi ja toisi tyytyväisyyttä ja onnellisuutta elämäämme. Näin ei kuitenkaan yleensä tapahdu kuin hetkeksi, sitten tyhjyyden tunne palaa.
Pyrkimyksemme poistaa tyhjyyden tunnettamme, luo sitten kaikki eri elämäntapa-addiktiomme ilmentymät: tarpeettoman ylikulutuksen, elämysten saalistamisen, fanaattisuuden ja suorittamisen ilmentymät sekä päihteiden käytön.
Erillisyyden kokemuksemme ja uskomuksemme johtavat myös kilpailuun toistemme kanssa, koska koemme tarpeen puolustaa omaamme ja sitä mitä meillä on tai mitä haluamme. Toiset pärjäävät tässä ”itsepuolustustaistelussa” paremmin ja toiset huonommin. Tämä johtaa sosiaaliseen ja taloudelliseen eriarvoisuuteen, joka sitten vielä kärjistää tätä kamppailua toistemme kanssa ja johtaa vallankäyttöön, väkivaltaan ja luonnon tuhoamiseen. Ja jatkuessaan globaaliin resurssisotaan ja taisteluun vähenevistä luonnonvaroista, joka lopulta voi johtaa jopa ihmiskuntamme sukupuuttoon.
Vasta kun oivallamme, että emme ole erillisiä muusta elämästä, emmekä ole erityisiä verrattuna muihin ja muuhun elämään, pystymme luopumaan jatkuvasta ja lisääntyvästä kulutuksesta, jota emme enää tarvitse yli perustarpeidemme tyydyttämisen.
Kun erillisyytemme "ratkaistaan", niin koko tämä ketju pyrkimyksestä poistaa tyhjyyden tunnettamme elämäntapa-addiktioidemme avulla ihmiskunnan mahdolliseen sukupuuttoon asti katkeaa, muuttuu ja tervehtyy. Kun emme koe olevamme erillisiä toisistamme, luonnosta ja elämästä, vaan ymmärrämme ja tunnemme vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen kaiken elämän kanssa, niin silloin se mitä on riittää, mitään ei puutu ja kaikki on hyvin. Tämä hävittää tarpeemme elämäntapa-addiktiolle sen moninaisissa ilmentymistavoissaan, tarpeen eriarvoisuudelle, vallankäytölle, väkivallalle ja luonnonvarojen ylikulutukselle.
Nyt kierrämme kehää ja ihmettelemme, kun emme pääse mihinkään ratkaisuun. Emme osaa, halua tai pysty tuota erillisyyttämme kohtaamaan ja näkemään sen vaikutuksia.
Me emme voi vapautua erillisyydestämme siitä itsestään käsin, vaan todellisuuden näkeminen sellaisenaan hävittää erillisyyden kokemuksemme ja vapauttaa meidät elämäntapamme addiktioista. Meidän tulee herätä todellisuuteen tiedollisesti ajatusten, kokemuksellisesti tunteiden, fyysisesti kehon ja tietoisesti tietoisuuden tasolla. Meidän tulee ymmärtää, kokea, tuntea ja tiedostaa, että olemme yhtä elämän kanssa.
Meidän tulee
- oivaltaa todellisuus ja tietoisuus todellisena ihmisyytemme olemuksena,
- herätä todellisuuteen, nähdä todellisuus ns. tarkkailijan asemasta ”ulkopuolisena”
- elää ja toimia todellisuudessa sen kaikilla ilmentymisen tasoillaan eli kehollisesti, ajatuksin ja tuntein sekä tietoisesti,
- käydä läpi uskomuksiamme ja nähdä ne tyhjiksi, vain luoduiksi ajatuksiksi,
- mennä eteenpäin maailmankuvassamme ja arvoissamme kohti elämäkeskeisiä arvoja ja maailmankuvia,
- "hävittää” erillisyyden kokemuksemme ja sisäisen ja ulkoisen todellisuutemme välinen dualismi ja
- tulla yhdeksi todellisuuden ja elämän kanssa.
Ei mikään nopea ja helppo tie, mutta varma ja toteutuessaan pysyvä muutos ihmisyydessämme ja kaikessa siinä, miten elämme ja mitä teemme.
Nyt yritämme ulkoisella täyttää sisäisen tyhjyyden tunteemme, mutta ei tyhjyys siitä täyty. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Vasta kun ymmärrämme miksi tunnemme tyhjyyttä sisällämme, voimme löytyy tien ulos tästä riippuvuudestamme. Huumeaddiktiot ovat esimerkki äärimmäisestä riippuvuudesta, elämäntapamme on monella tapaa hienostuneempaa, mutta samaa riippuvuutta sekin on.
Oivallus, joka paljastaa riippuvuutemme ja mahdollistaa siitä irrottautumisen, on siis ehkä yllättävästikin todellisuus, sen näkeminen sellaisenaan. Se yhdistää meidät elämään ja poistaa tyhjyyden tunteemme, ahdistuksemme, riippuvuutemme ulkoiseen. Se poistaa erillisyyden kokemuksemme.
Todellisuuden oivallamme, kun pysähdymme, hiljennymme ja katsomme tarkkaan kaikkea sitä mistä olemme tietoisia ja kysymme: onko mikään tämän havaintomme ulkopuolella vai onko kaikki tässä havainnossamme? Me olemme yhtä sen kanssa mistä olemme tietoisia ja tämä tietoisuutemme ja kaikki mitä se sisältää, on me itse.